maanantai 16. maaliskuuta 2015

Are you coming, Mixed Media 1/9

Kuulin radiosta elokuvamusiikkia, joka meni saman tien vereen. Useamman päivän hyräiltyäni siitä tuli seuraavanlainen aukeama art journaliin.



Ajatukseni olivat kovin synkät kuvaa aloittaessa, mutta jollain lailla kääntyivät valoisammiksi, en voinut jättää kuvaa synkäksi. Perhoset ja kirkkaammat värit tulivat tuomaan keväistä valoa. Käsillä tehdessä saattaa käydä niin, että löytää parantavaa voimaa :).


Kokeilin reunustaa puun mustalla gessolla (muutaman viikon takainen ostos, jota nyt kokeilin ensimmäistä kertaa) ja voin todella suositella! Erittäin peittävää, sopivan valuva koostumus eli oli helppo levittää. Levittämisen osalta vertasin valkoiseen gessooni, joka on jo vanhaa ja aivan kokkareista ja sitkeää :).

Sivu on jälleen vanhaan kirjaan tehty, perhoset ovat serverteistä ja kuva on maalattu akryyliväreillä sekä Inktense- värikynillä.

Osallistun tällä työllä Teemakuun taidetta- mixed media haasteeseen. Tänään ensimmäistä kertaa eksyin  kyseiseen blogiin, mutta suosittelen jo :). Tarkoitus on tehdä kuukausittain vaihtuvan aiheen mukaisia töitä, 1-9 kpl. Tämä on ensimmäiseni.


I heard film music from radio and this song went straight to my heart. I hummed the song for several days until I made art journal spread which started gloomy but in the end there is light to be seen. Butterflies and brighter colors gives the feeling of things getting better and Spring time, yay! Sun is still shining here, must be a record for how many days a row.

Butterfly tree is made from a napkins, girl is colored with acrylics and I also used black gesso, first time for that. And I must say how awesome that gesso is, covers easily and it's quite fluid so it's easy to apply.


11 kommenttia:

  1. Lumoava aukeaman kirjaasi tulikin musiikin saattelemana :-) Sinihiuksinen nainen on kaunis ja antaa tummuudelle ihanaa valoisuutta. Kiva kun lähdit mukaan haasteeseen :-)

    VastaaPoista
  2. Tavattoman viehättävä nainen aukeamallasi. Koko aukeama on mainio työ.

    VastaaPoista
  3. Haaveileva kaunis nainen, todella kaunis työ.

    Tervetuloa Teemataide-haasteeseen mukaan!

    VastaaPoista
  4. Mukavaa, kun tulee uusia tekijöitä teemataiteeseen, tervetuloa!

    Musta gesso on ihanaa, olen ihan koukussa siihen!

    Luominen on terapiaa, värit kirkastavat oloa, olen huomannut tuon myöskin. Työstäsi tuli kaunis, elämän monet puolet, niin hyvässä kuin mustassa, ovat tasapainoisesti läsnä.

    VastaaPoista
  5. Kaunis aukeama, tasapainoinen ja kauniissa väreissä, tyyntä odotusta tulvillaan. Neitonen niin viehkeä.

    VastaaPoista
  6. Kaunis työ.täynnä haaveita ja unelmia.Kohti valoa ja kevättä.Hienoa aukeama.

    VastaaPoista
  7. Kiitos ihanista kommenteista, odotan innolla aikaa tehdä lisää teemakuun haasteita :). Ja nyt lähden kahvikupposen kanssa kierrokselle teidän blogeihin :).

    VastaaPoista
  8. Kaunis aloitus ja tervetuloa mukaan! :)

    VastaaPoista
  9. Tulipa todella kaunis työ ja aukeama kirjaasi.
    Tervetuloa mukaan teemataiteeseen.Tämä on kiva haaste, jää koukkuun taatustikkin!
    Jään lukijaksi!

    VastaaPoista
  10. Todella kaunis ja taitavasti tehty :)

    VastaaPoista
  11. Tervetuloa mukaan ATC-Tuplavaihtoon! Ilmoittautuminen blogissani :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :), Thank you for Your comment