maanantai 21. marraskuuta 2016

Kortteja veteraaneille

Moi piiiitkästä aikaa! 
Minua ei ole näkynyt millään saitilla todella pitkään aikaan, syynä vain muut kiireet ja väsymys. Olen ystävien kanssa tästä puhunutkin; miten olisi intoa tehdä, mutta kiire ja väsymys vie terävimmän kärjen kaikesta ja olo on kuin tyhjällä pussilla. 

Mutta ei hätiä mitiä, silmäni sattuivat viime viikolla osumaan postisen sivulla olleeseen juttuun, jossa toivottiin itsenäisyyspäiväkortteja veteraaneille. Siihen lähdin mukaan tekemällä kortteja ja jos joku tästä vielä innostuu, niin heti kannattaa mennä postin sivulle, koska aikaa on vain keskiviikkoon asti (23.11.).

Kortit on leimattu ja stanssattu ja sisäpuolella kiitokset omasta puolestani itsenäisestä Suomesta sekä joulutervehdys. Oli mukava tehdä kortteja hyvän asian puolesta.







Kiitos kun kävit katsomassa, mitä tänne kuuluu :).

maanantai 12. syyskuuta 2016

Lisää kasvoja

29 faces- haaste porskuttaa eteenpäin hurjaa vauhtia. Koska aikani ei kaikesta yrittämisestä huolimatta riitä kaikkeen, olen tehnyt kasvoja ja postaan ne sitten isompana ryhmänä tänne bloggeriin. Eli seuraavassa kasvot #5-11.

Iloista viikkoa ja muistahan piirtää!






29 faces challenge just keeps rolling, here are my faces from #5 to #11. I thought I post my faces as groups so I don't have to be on computer everyday, this way I have more drawing time :).

Have a nice week and keep drawing!






sunnuntai 4. syyskuuta 2016

29 faces challenge

Se on täällä taas! Minulta meni aloitus tästä mahtavasta haasteesta aivan ohi, elin selvästikin vielä elokuuta :). Eli tarkoitus on syyskuussa tehdä 29 kasvot, tyyli on vapaa. Onnistuin jo helmikuussa tekemään kaikki kasvot, joten olisi mukava haastaa itseään nyt enemmän. Jospa yrittäisin tehdä edes osan kasvoista ilmeikkäämmäksi ja eläväisemmäksi.

Tässä kasvot #1-4.

Käy katsomassa, mistä tässä haasteessa on kyse ja kiertele katselemassa myös muiden taideteoksia kasvoista!

Iloista viikkoa myös :)!





I totally missed the start of this fabulous challenge! Here it is very shortly: make 29 faces in September, any way you want.
I made my goal last time in February, which was to make all 29 faces. Sooo, this time I want to try and challenge myself more and my faces need to be more lively and with more expressions, that's my goal this month.

Here are faces #1-4.

Go check this challenge and what other participants have made!
Have a nice week too :).


keskiviikko 31. elokuuta 2016

Viimeiset kirjankannet

Huh huh... viime metreillä maaliin vielä elokuun puolella! Eli tässä loput kannet Teemataiteen kesä-heinä-elokuun haasteeseen.

Espanjankielen muistiinpanot. Päällystetty papereilla ja niiden päälle piirretty. Etu- ja takakansi.



Kiitollisuuspäiväkirja. Akryylisuihke sapluunan läpi, teksti leimattu (ja sohittu sormilla).

Toistaiseksi tyhjä muistikirja. Akryylisuihke sapluunan läpi tässäkin ja stanssattuja pilviä väriä tuomassa.


Kiva kun kävit kurkkaamassa!

Almost at last minute I crawled to finishline... Here are my three final book covers to Teemataide challenge. First is my spanish notebook, drawn on to papers. Second and third are also hardcover notebooks, sprayed through stencil with acrylics. Diecut clouds added to bring color.

Thanks for stopping by!



perjantai 19. elokuuta 2016

Hääkortteja

Hei taas pitkästä aikaa!

Minulta pyydettiin jo toukokuussa -joo-o, pitkään kesti- hääkorttia ja lupasin muutaman erilaisen tehdä. Lopulta kun sain innostuksen kaivettua esiin, sain tehdyksi seuraavanlaiset kortit.
Love-stanssi on uusi hankintani ja sopi niin loistavasti näihin kortteihin!



 Ylläolevissa korteissa on näyttävä ja yksinkertainen taittelu: neliökortin päällimmäinen osa on taitettu puoivälistä päällepäin ja stanssattu ympyrä on liimattu kanteen puoliväliin. Sisäpuolelta löytyy samasta kohdasta toinen ympyrä.

 Heleä ruusukortti oli se joka valittiin ja onhan siinä kauniit värit.

Allaolevan kortin tein väsyneenä sohvannurkassa naisten kasvoja tuhertaen ja kun innostuin niitä tussilla vahvistamaan, huomasin että tämähän toimii :)! Eniten tykkään sommittelusta, joka onnistui kuin varkain. Lähetin kortin postcrossingin välityksellä eteenpäin. Nähtäväksi jää, kuinka saaja tykkää.

Se onkin sitten perjantai, joten iloista viikonloppua kaikille ja nähdään taas!


At May -yes, I realize the long time :) - I was asked to make a few wedding cards and 'Love'cards above are the ones I finally came up with. 'Love' die cut is one of my newest purchaces and I really like it! 
Somewhere from internet I found a template to a first two cards, it's really easy to do, yet it looks totally cool! From normal square card you need to fold from a middle the first layer to top. Did it make any sence? Then you glue a round cardstock to the middle of that folding. Inside the card is a another round paper exactly at the same spot.

Final card is something I doodled and it started to look good when I outlined it with markers. I thought it would look good as a card so I colored it a bit and mounted on a blue paper and that to a white cardstock. I like it, we'll have to see if my postcrossing friend likes it too :).

It's Friday, so have a nice weekend and see you!

torstai 28. heinäkuuta 2016

Kirjankansi #3

Muistaakseni tämä on kolmas kirjankanteni Teemataiteen haasteeseen :).

Tein tämän vanhasta historian oppikirjasta (vuodelta 1923), josta on takakannestakin iso pala pois. Kovin paljoa en kantta tuunannut, sopivasti kuitenkin.
Irroitin sisäsivut, jätin vain ensimmäiset lehdet, että sain uudet sivut liimattua kansiin kiinni.
Sisälle jäi muistona menneestä isäni sedän kirjoittama nimikirjoitus.
 
Uudet sivut ovat hauskat: vanhasta lastenkirjasta, aikuisten värityskirjasta, Flow-lehdestä leikattuja sivuja uudelleen ommeltuna. Ajatuksena on tehdä sivuille piirustuksia tai mitä mieleen juolahtaa. Jos pohjaväri on liian häiritsevä, voin gessota sivut ensin.

Ihanan epätäydellinen kirja!



I believe this is my 3rd book cover for Teemataide challenge. 
This is made from old school book of history with very little alteration. It's now called ' Common history of creativity'. She laughed her happy life, laughed tomorrow too. At bottom: For you who do it youself!

I ripped off old pages and made new ones from old children's book pages, colorbook pages and magazine pages, those you can see in last picture. Almost all is made of used items, only dymo-text is new. I plan to draw on "new" pages and if the pages aretoo colorful I can gesso them to tune colors a bit.

This was really fun to make and to use too!

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Tämän jo seinälle laittaisin

Hei kaikille,

Olen pitänyt kesätaukoa blogimaailmasta ja muutenkin netistä, olen nauttinut upeista ilmoista ja lomasta. Nyt kuitenkin työt kutsuvat ja sitä myöten paluu arkeen alkaa.

Yritän ottaa aina onkeeni asioista joita eteen tulee ja nyt se on rauhoittuminen ja nauttiminen. Muutamana iltana olen maalaillut terassilla (aivan ihanan lämpöiset illat, näitä muistellaan talvipakkasilla!) ja pääsin sellaiseen flow-tilaan, missä pystyin jättämään maalauksen kesken, kun ei enää sujunut ja pystyin myös helposti seuraavana iltana jatkamaan. Ja tiesin heti, kun maalaus tuli valmiiksi, ei ollut enää lisättävää. Toivon, että muistan tämän tunteen ja saan siitä jatkuvuutta muihinkin töihin. Ja tosiaan... tämän työn taidan ripustaa seinälle :).

Työ on tehty Shiloh Sophian opastuksella.

Olen aina iloinen kun tulet katsomaan, mitä olen tehnyt, kiitos :)!

You haven't heard of me for a long time because I've been on vacation and intentionally been away from computers and internet, which can be hard these days. Soon I'm going back to work and coming back to 'reality' too :).

For a few nights I've been on my porch painting this portrait you see above and it's been fabulous! I found myself in real flow where I knew when to stop painting, stepping back, coming again next evening and so on.... I didn't force myself to anything and here you see the result, I'm so thrilled about this that I'm going to hang this to wall!

This work has been made with Shiloh Sophia's class.

I'm ever so pleased to "see" you here, thanks for stopping by!

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Korttivaraston kasvattamista

Nyt innostuin tekemään onnittelukortteja ja huh kun niitä tulikin! Riittänee seuraavaan inspiraatioon.

I was inspired to do greeting cards and wow how much I did! Should last to next inspiration.










Iloista ja aurinkoista viikonloppua!

Spend a happy and sunny weekend!

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kun homma lähtee lapasesta

Katselin eilen jälleen jalkapalloa (Hyvä Islanti!!) ja siinä samalla toisella silmällä papereita katsellen tein kirjan Teemataiteen kirjankansi-haasteeseen.
Laitoin tulitikun vertailuksi, jotta näkyy että pieni kirjahan se siinä.


Oli kuitenkin liian iso minun makuuni, joten tein puolta pienemmän.

Ja sitten mopo karkasi käsistä

13 minikirjaa, yhden kerkesin jo antaa uuteen kotiin ja yksi joka näyttää jättiatlakselta :).
Koska minulla on nukkekotikin tulossa (pahasti keskeneräinen, urakoitsijan ja työntekijöiden välillä kiistaa ajasta, joten rakennushommat ovat seisoneet yli vuoden), sopivat nuo minikirjat sinne vallan mainiosti, kunhan koti tulee ensin valmiiksi.

Kirjat on tehty origamipapereista ja se taipuikin näihin todella hyvin.
Kiitos taas käynnistä, olen aina yhtä iloinen kommenteista :).

I watched football yesterday (Hooray for Iceland!) and same time my other eye was watching these cute origami papers which turned to mini books. 
As you can see from pictures I had this moment of flow :). Bigger book is my first try and it felt too big so I made next one half smaller. It looked so nice and perfect so I made few more.... and ended up with 13 mini books and one slightly bigger.

Mini books will go to my dolls house when ever it gets done (it might take a long time, constructions have been put aside for over a year now). With these books I participate to Teemataide book cover- challenge, going on for June- July- August.

Thanks again for stopping by, you always make me smile :)!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Art Journal kirjan kannet

Teemakuun taiteessa on koko kesän (kesä- heinä- elokuun) kestävä haaste kirjan kansista. Kirjaa ei tarvitse kirjoittaa, helpotus minulle, riittää kun tekee kannet. Kävin yhdellä kierroksella jo toisten kirjan kansia ja jopa kirjoja ihailemassa ennen kuin ryhdyin omaan puuhaani, siis pieni vakoilukierros :).

Tein kannet Renata Loreen ohjeiden mukaan (ai että hänellä on kauniita töitä, käykää kurkkaamassa!), kun hän piti tunnin Life Bookissa. Life Book on jänyt muiden nettikurssien osalta minulta pahasti elämän jalkoihin, en löydä aikaa tai halua katsella videoita. Sitten kun innostus iskee, katselen videot yleensä hyppien läpi. Niin tein tämänkin kanssa, mutta onnistun sillä tyylillä nappaamaan itselleni olennaiset asiat.

Art Jornal- kirjan etukansi/ front cover


Saman kirjan takakansi/ back cover
         

Teemakuun taide challenges us to do book covers. No need to do real book, that's good news to me, covers will do the trick, Challenge is on for end of August so time won't be an obstacle.

My first cover is for art journal book and both front and back cover are my results from Renata Loree's class on LIfe Book this year.

I really enjoyed doing these and I just love those bright colors and the fact that I managed to draw up turned faces :)! That's a challenge too.

Thanks for stopping by and have a nice new week, I'm going back to work after my first vacation.

torstai 16. kesäkuuta 2016

Öljypastellien kokeilua

Jalkapalloa katsellessa voi kivasti samaan aikaan piirrellä, jos ei sitten satu olemaan jännittävä peli kyseessä. Silloinhan ei voi muuta kuin katsoa ja napostella jotain, samalla esittäen tietävänsä paitsiosäännöt :). Mutta siihen asiaan...
Piirtelin kasvoja lyijykynällä ja koska ne onnistuivat hyvin, ajattelin että jos varovaisesti kokeilen värittää kuvaa uusilla öljypastelleilla ja siitäkin tuli yllättävän hyvä. Kunnes tein jotain nenälle ja se meni pieleen ja yritin korjata ja korjata sitä ja lopulta tuli mieleeni Mr Bean siinä elokuvassa, jossa hän "korjaa" Whistler's Mother- taulua :)!

Tässä kuitenkin omani ja nämä värit on hyvät, ei voi muuta sanoa. Toista silmää kyllä nyt hieman siirtäisin, mutta parempi kun en enää koske....

Iloista viikonloppua, joka kohta on taas ovella!


While watching European Championship football it's easy to draw at the same time. Except when the game is so exciting that it has to be seen without blinking the eyes. This time I was able to draw this girl and it turned out nice so I thought to give my new oil pastels a try too. I'm amazed how good these pastels are that even me, holding these second time, am able to do such good color choises and end up with this result above. 
But something happened, don't know if it was football or what but I did something with the nose (that was fine before) and it looked goofy. So I tried to fix it and fix it and then I had to stop, I couldn't do more so here you have it. Looks odd and I even thought myself as Mr Bean in his first movie, trying to "fix" Whistler's Mother :).

Have a nice weekend and thanks for stopping by!


sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Onnittelukortteja

Nyt on koulujen päättäjäiset ja muut juhlat ohi ja niin omilla lapsilla kuin itsellänikin alkoi loma. Olimme eilen kihlajaisissa ja tein sinne onnittelukortin sekä kortin yhdelle uudelle ylioppilaalle. Inspiraatiota ei juuri väsymykseltä korttien tekoon ollut ja siinä tulikin hätiin valmiit korttipakkaukset (näitä pitäisi olla enemmänkin varastossa :)). Ei tarvinnut kuin irroittaa ja teipata, tässä lopputulokset.

Kihlajaiskortti ja teksti sisältä


 Ylioppilaskortti ja teksti sisältä


Iloista kesää kaikille ja mahtavaa lomaa niille, jotka sen jo aloittivat!

Schools ended yesterday and we had one engagement party to attend to AND my vacation started!
(most important thing to me :)). Seriously it's fun to start vacation same time as kids, we're all enthusiastic about freedom and cabability to be up late and sleep late.

To happy engaged couple I made the first card and I also wrote their names to look like a heart, pretty succelfully I think. Second card went to my husband's cousin whom graduated from school and 'congratulations' text is inside the card. Practising fanciful hand lettering is on my list now. Internet is full of so beautiful creations over another that I caught my eyes to hand lettering too, like so many others before me.

Happy summer to you all and wonderful vacation to those who are spending it already!