tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kuvakollaasi Mixed Media

Tämä käy välillä ihan työstä, tietokoneen kanssa leikkiminen meinaan :).
Tein elämäni ensimmäisen kuvakollaasin ja se oli kyllä helppoa, oikeasti. Toisinaan iskee kuitenkin epäilys, tiedänkö mitä olen tekemässä. Teki mieli lähteä keittämään kahvia välillä, mutta en jättänyt hommaa kesken ja nyt, hyvin tehdyn homman jälkeen se kahvi vasta maistuukin :)!


Tässä on tynkäkollaasini Teemakuun taidetta mixed media- haasteeseen. Olisin voinut osallistua tällä myös edellisen kuun haasteeseen, jonka aiheena oli kasvot :-).

Kiitos Millin tästä haasteesta ja innolla uutta päin!

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Being brave,mixed media 3/9

Eli rohkeana oloa. Tämäkin typy menee Teemakuun taidetta mixed media- haasteeseen.

Otin muutaman vaihekuvan työn etenemisestä, jotta voisin itse katsoa miten työ eteni. Useinkin olen vaihekuvia yrittänyt ottaa, mutta huomaan lopussa että on muutama kuva alusta ja valmiit kuvat, välivaihe jäi puuttumaan kun innostus vei mukanaan :).


 Ensimmäinen ja toinen kuva työstä. Tarkoitus oli tehdä tytön taakse synkkä metsä, jonka läpi hän on tullut. Liimasin vihreitä paperinpaloja puiksi ja tyttö on hahmoteltu etualalle. Maalasin tytön akryyliväreillä.




Valmis kuva oikealla. Puiden hahmottelusta ei tullut lopulta mitään, joten tein siitä vain synkän näköisen ja onnistui mielestäni hyvin.

Tyttö hohtaa kirkasta ilon ja päättäväisyyden valoa läpäistyään pelottavan paikan.

Tytön värittämisessä käytin myös värikyniä ja liituja, pusero on servetistä, samoin kuin perhonen.

Nykyään on muuten valtavan kauniita servettejä kaupat pullollaan. Olisi hyvä jos saisi ostettua askarteluun "sekapaketin", muutama kutakin lajia.

This works is made to old children's book like my previous works too. I intended to make a scary, dark forest behind the girl like she's walked through it but I didn't make it work.
I glued pieces of torn paper to a background to resemble trees but I covered it with watered down acrylics so now it's only dark background. Girl shines light around herself  for being so brave to conquer fear.

Girl is painted with acrylics (my favourite it seems), color pencils and chalks. Her blouse is from serviette like  the butterfly.


tiistai 24. maaliskuuta 2015

LB2015, week 13

Happy painting with Juliette Crane. Siinä on aihe tämän viikon Life Bookissa. Tein työni omasta päästä (JU-HUU!) toki mukaellen Julietten tuntia. Kuva kertoo ihan selvästi ajatusmaailmaani sillä hetkellä :).

Tein työn akryyliväreillä sekä vesiväreillä. Kuvassa olevia höyheniä on hankala hahmottaa, mutta siellä ne leijailee, lintuparka :).

Ja tässä onkin hyvä huomata kuinka tunnin nimi on "Happy painting"... No, ehkä teen vielä iloisemmankin version, mutta hauska tätäkin työtä oli tehdä.


This week's lesson on Life Book is Happy Painting with Juliette Crane and fun time it was. My painting came from my head (Yay!, this is my goal for this year, follow my own path) although I did do some of the things like Juliette.

Feathers are hard to recognize from the background but there they are falling, poor little birdie...
Now it's good to realize that lesson is called "Happy painting"... well, this painting reflects my thoughts and it was fun and purifying to paint it. So painting mission accomplished :).

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Ahaa! Mixed Media 2/9

Nyt tytöllä välähti!
Toisinaan sitä kokee jonkun hienon älynväläyksen, idean ja se tunne on mahtava! Varsinkin, jos idea vielä toisenkin kerran ajateltuna on yhtä mainio.

Kuvan tyttö ei ehkä ole itse vielä täysin tajunnut minkä laatuisen idean onkaan keksinyt päässään, mutta eiköhän ilme tuosta muutu :).
Mitä hän on keksimäisillään, sitä ei tarina kerro mutta tykkään työstä ja älynväläyksestäni :).

Osallistun tällä työllä teemakuun taidetta mixed media-haasteeseen, oma työni on nyt 2/9 eli kiirettä pitää, jos lisää haluan tehdä osallistuakseni.


Taustan kirjan aukeamalle tein suihkeilla jo aiemmin enkä ollut tyytyväinen siihen. Myöhemmin kirjaa pyöritellessäni keksin ajatuksen tytön oranssista nutturasta ja piirsin hänet sivuille. Nutturan sisällä on kohopastalla tehty hehkulamppu, johon heitin lasiglitteriä lisäloisteeksi. Samaista glitteriä tipahtelee nutturasta käärmeen päälle,

Käärmeen leikkasin ja liimasin lasten värityskirjasta.
Tämä on hyvin hillittyä mixed mediaa, on hankala irroittaa itsensä tutusta. Siinä olisi haastetta vielä tälle viikkoa :).

Tyttö sai vaikutteita Jane Davenportin kirjasta, josta taisinkin jo kertoa. Aivan ihania kuvia tässäkin kirjassa.

My girl here has some magnificent thought coming to her head she hasn't yet realized. I thought of writing some text on where she's looking but then thought to leave it as it is. Who am I to tell what she's thinking, let her keep her ideas :). I used sprays at the bottom and left it that way for a days, I didn't like the outcome. Few days passed and I gave another look to it and I saw my girl there, watching something so I painted her.

Light bulb is made through stencil with a paste and I added glass glitter to it. Same glitter is falling from her head to a snake which I cut out of children's color book.

Thanks for stopping by and have a nice week :).

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Are you coming, Mixed Media 1/9

Kuulin radiosta elokuvamusiikkia, joka meni saman tien vereen. Useamman päivän hyräiltyäni siitä tuli seuraavanlainen aukeama art journaliin.



Ajatukseni olivat kovin synkät kuvaa aloittaessa, mutta jollain lailla kääntyivät valoisammiksi, en voinut jättää kuvaa synkäksi. Perhoset ja kirkkaammat värit tulivat tuomaan keväistä valoa. Käsillä tehdessä saattaa käydä niin, että löytää parantavaa voimaa :).


Kokeilin reunustaa puun mustalla gessolla (muutaman viikon takainen ostos, jota nyt kokeilin ensimmäistä kertaa) ja voin todella suositella! Erittäin peittävää, sopivan valuva koostumus eli oli helppo levittää. Levittämisen osalta vertasin valkoiseen gessooni, joka on jo vanhaa ja aivan kokkareista ja sitkeää :).

Sivu on jälleen vanhaan kirjaan tehty, perhoset ovat serverteistä ja kuva on maalattu akryyliväreillä sekä Inktense- värikynillä.

Osallistun tällä työllä Teemakuun taidetta- mixed media haasteeseen. Tänään ensimmäistä kertaa eksyin  kyseiseen blogiin, mutta suosittelen jo :). Tarkoitus on tehdä kuukausittain vaihtuvan aiheen mukaisia töitä, 1-9 kpl. Tämä on ensimmäiseni.


I heard film music from radio and this song went straight to my heart. I hummed the song for several days until I made art journal spread which started gloomy but in the end there is light to be seen. Butterflies and brighter colors gives the feeling of things getting better and Spring time, yay! Sun is still shining here, must be a record for how many days a row.

Butterfly tree is made from a napkins, girl is colored with acrylics and I also used black gesso, first time for that. And I must say how awesome that gesso is, covers easily and it's quite fluid so it's easy to apply.


lauantai 14. maaliskuuta 2015

Marie Antoinette

Edellisessä postauksessa mainitsemani paketti sisälsi myös kirjan Mixed Media Girls with Suzi Blu ja se on täynnä ihania ja inspiroivia kuvia ja tekniikoita.

Tein kirjan inspiroimana oman versioni Marie Antoinetesta ja vaikka kasvot jäivät mielestäni keskeneräisiksi, en tiennyt kuinka olisin jatkanut, joten jäivät silleen. Aukeaman tein kirjastosta ostettuun vanhaan lasten kirjaan, Tietäjien lahja. Kirjastomme on myynyt todella paljon kirjoja pois ja tämäkin oli uuden veroinen kunnoltaan ja mukavan mallinen, kapeahko. Eli en vieläkään tohtinut aloittaa Moleskinea :).



Auringon valo paljastaa nyt sen mikä voi inspiraatiooni vaikuttaa: kamalan sotkun askartelutarvikkeissa. Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja tehdä asialle jotain.
Onko muilla vastaavia ongelmia vai onnistutteko pitämään tavaranne järjestyksessä?

I have a book Mixed Media Girls with Suzi Blu and it's full of inspirational pictures and techniques including Marie Antoinette. This is my version of it and it was fun to make. Marie's face is somewhat unfinished but I didn't know what to add so I left it that way.

Here sun is shining and it reveals all the mess I've made to my crafting area, ugly! I should kick myself on the butts so something would be done to that mess. I let you know what happens...

Have a nice weekend you all :)!

puhtaiden sivujen lumo

Sain viikolla pakettini, kun tilasin kaksi Moleskine vesivärivihkoa, pienen ja suuren. Ajattelin tehdä niihin Art Journalia, mutta minulla on puhtaiden sivujen pelko / lumo.
    Uusien kirjojen sivut tuoksuvat hyviltä, muistan sen jo ala-aste ajoilta, kun saatiin uusia kirjoja. Nopeasti koulukirjojen lumo kyllä haihtui :).

Iso Art Journal on vielä aloittamatta, lähestyn sitä hitaasti ja varovaisesti, pienempään teinkin sitten heti yhden tytön. Sivut ovat mahtavan paksut, 200 g / m2, kestävät siis paljonkin vettä. Märkänä sivut kupruilee, mutta kuivuttuaan ovat suorana taas. Voin siis suositella :).


I received a package earlier this week and there was Moleskine watercolor journals, small and bigger one that I've ordered. I have a fear of blank page, I think that beautiful books and pages are going to be ruined by me so I haven't started on bigger book yet. By other hand I am enchanted by new book, the smell of  it. All this considered I started my little journal, it's small enough to be carried in purse if wanted and I painted this girl to it.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Silmäillään

Tein uutena vuotena päätöksen, että ostan tänä vuonna vähemmän askartelutarvikkeita verrattuna edelliseen vuoteen... Ja toistaiseksi se päätös on pitänyt, olen sitten vain ostanut nettikursseja askartelusta :-)! 
Kuinka paljon itseään voi huijata?

Uusin ostokseni oli Tamara Laporten kurssi silmän piirtämisestä ja ah ja voih, kuinka tykkäsin ripsien tekemisestä! 
Silmästä tuli hieno, nyt ei kun  silmäilemään kanssakulkijoiden silmiä, jotta voi etsiä mallia.

Iloista viikkoa kaikille ja kiitos kun pysähdyit lukemaan :).

I made a promise to myself early this year that I'd buy less crafting stuff than last year (I've supported very well craft stores near by and even further, thanks to internet :)) and I've managed to keep THAT promise... Although I found a detour and now I've bought several online classes, 
how much a person can cheat herself :) ?

Latest class I took is held by Tamara Laporte and we learnt to make an eye, quite realistic one and I really really like those eye lashes! They were fun to draw and good to look at :).

So...these classes are money well spent :).

Have a nice week you all and thanks for stopping