sunnuntai 31. elokuuta 2014

Leimakuvan väritystä

Innostuin muutama ilta takaperin kokeilemaan Gorjuss-tytön värittämistä seepian sävyillä eikä mikään hassumpi tuotos ensimmäiseksi. Ensimmäistä kertaa kokeilin myös UTEE:n käyttöä sydämiin, kauan sitten jo ostettu ja nyt aukaisin purkin kannen :). Kokeilin myös leimata tekstiä, kun UTEE oli pehmeää ja se vei ainetta mukanaan, puhumattakaan siitä että teksti tuli väärinpäin... :).

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Vielä yksi kortti...

...jonka sain tänään valmiiksi ja kuvattua. Joskus on tuskaa odottaa seuraavaan päivään, että päivänvalossa saa kuvattua kortin tms. Tekisi mieli heti räpsiä kuvia ja jakaa muille, kun on jossain onnistunut. Leimasinkuvan reunat piti kyllä sutia musteella, mutta muistin sen sitten kun olin jo kiinnittänyt, luonnollisesti :).


tiistai 26. elokuuta 2014

Prinsessakortteja

Ostin Stamping Bella-leimasimen viime viikon "keskellä viikkoa vapaapäivä ja ostoksille"-päivänä, mukaani kotiin lähti toki paljon muutakin askartelutavaraa :). Ihastuin tähän leimasimeen; se on yksinkertainen, kaunis ja helppo väritettävä. Tykkään kuinka kortit onnistuivat ja luulen hankkivani tämän sarjan leimasimia lisää.



Sitten on kortti, jonka digileimasimen voitin (TA-DAA) tästä haasteesta! Olin aivan innoissani voitosta, sain valita kolme Lacy Sunshine-digikuvaa ja valinnanvaikeus oli kova, ihania leimasimia, käykää katsomassa.


First two cards I made with Stamping Bella-stamps and I fell in love with them; looks great and easy to color, what's not to love? Third card  I made from my prize from this challenge, Lacy Sunshine digistamps. I won three images and how happy I am about it!




"Less is more" sketch

Less is more-haasteet ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan minun juttu. Olen yrittänyt tehdä kortteja, joissa olisi enemmän ulottuvuuksia ja kerroksia, mutta ei, ei vielä onnistu. Niinpä tämä ensimmäinen kortti on kyseiseen haasteeseen, jossa annettiin aiheeksi luonnospohja ja yksinkertaista sen olla pitää :).

I like "Less is more"-challenges, suits me just fine. I can't seem to make layered cards even if I want to. This image is stamped on Dylusions ink sprayed card, I use these sprays a lot, bright colors are my thing. Thank you LIM- girls for this another great challenge!

friends

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Nettisurffailua tekemisen sijaan

Tänään oli aikomus askarrella vaikka mitä, kortteja ja muuta, mutta kuinkas sitten kävikään? Aloin siivoamaan jääkaappia ja tekemään kaikkea muuta niin että en enää kortteihin jaksanut koskea vaan surffailin netissä sen sijaan. Löysinkin Enkulin blogista linkin Marikan luo, jossa on arvonnassa tämä ilmiselvästi upea kirja! Tästä varmasti saa inspiraatiota tekemiseen :)


keskiviikko 20. elokuuta 2014

Keijukortti

Tein suurinpiirtein koko päivän tätä yhtä korttia, liimattavia osia viisi ja kuva oli väritetty jo aiemmin, onneksi perheen leipä ei ole mun askarteluista kiinni :). Keijuleimasin on Make it crafty:n "Vixie".


I made almost a whole day this card and stamped image was colored earlier, with this speed I'm not doing much cards :). With this card I participate LTSCB #36 'everything goes' challenge. Only rule was to use stamp, not digistamp this time.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Vanhoja valokuvia

Innostuin tänään päivittämään lasten vauvakirjoja, niitä mitkä on jäänyt hyvin vähälle täytölle sitten ensimmäisen lapsen... Kuopus kysyikin, miksi hänen kirjansa on niin tyhjä muihin verrattuna...onko tätä tapahtunut teille muille?

Nyt kuitenkin liimailin kuvia sinne ja tänne ja lisäilin tekstejä, mitä vielä muistin tai olin muualle laittanut ylös. Törmäsin niin hyvään lausahdukseen pojaltani, että skräppäsin siitä sivun.


- 'Kysyin Aarolta tuleeko siitä isona rokkari, kun on pitkät hiukset'. - 'Ei, musta tulee vanha'.

When I was posting this I noticed one challenge where this layout would go and it's here. Love To Scrap! is the blog and they wanted to see circles and stamping, luckily I have both.
I'm asking my son if he's going to be a rockstar when he gets big. - 'No, I'm going to be old'.




keskiviikko 13. elokuuta 2014

Long time no see

Pitkästä, pitkästä aikaa blogimaailmassa. Kesä on hurahtanut nopeasti auringosta nauttien ja tietokoneella en olekaan juuri ollut, näkyy rusketusrajoistakin :). Askarteluaikaani on vienyt myös kesäkurssi avoimessa yliopistossa, pian toiveissa saada päätökseen, sekä mustikoiden keruu. Meiltä päin mustikoita löytyi, vaikka alkuun olin epätoivoinen. Lopulta löytyi paikka alle kilometrin päästä, joten sehän oli silkkaa juhlaa! Mustikanmyyntirahoilla ostin sitten kameraan uusia lisätarvikkeita... ja askartelutarvikkeita tietysti :-), joten tästä se taas lähtee, pikkuhiljaa.

Työkaverini palasi töihin pitkän sairasloman jälkeen ja innostuin tekemään hänelle 'tervetuloa takaisin töihin'- kortin. Helpolla valmista ja tykkäsin lomalla ostamastani paperivihosta, jonka alareunat on stanssattu (DCWV), saa nopeasti ilmettä askarteluun. Kortin aiheena lempeä laskeutuminen arkeen.



Summer is passing by and I've been enjoying sun like most of us, I think. I haven't been around blog world for a while because of time spent outdoors picking blueberries, swimming, storing sun's warmth, studying...But that'll change soon.

My friend at work came back from a long sick leave and I wanted to welcome her back with this card, it represents gentle landing back to work and everyday life.