Tällä viikolla oli bonustunti, jonka aiheena oli ns. piirtäminen / maalaaminen nopeasti. Ei mitään ihan hutaistua, mutta turha näperrys jää pois, kun aikaa annettiin max. 15 min. Lapsenomainen luovuus tulee paremmin esille näin ja tätähän olen hakenut. On mukava jos osaa välillä vain tehdä, sen kummemmin ajattelematta lopputulosta.
Ensimmäinen työni, aikaa käytin 15 minuuttia plus toki muutama minuutti valkoisen Sharpie- kynän käyttöön kun maali oli kuivanut :).
Värit ovat luonnossa hieman tummemmat ja kirkkaammat. Punainen väri on Dina Wakleyn Media heavy body akryylimaalia 'Ruby' ja aivan mahtavan värinen. Tässä kuvassa on päälle telattu valkoista maalia.
Toinen kuva on 10 minuutin kuva ja siinä ajatukseni tulivat jo häiritsemään luovuutta "..mitä jos laittaisit punaista tähän kerman keskelle, saisit hyvät punaiset huulet ja samalla kun olet aloittanut, laita reunoille ruskeaa, tulis hyvät hiukset...."
Joka tapauksessa ei kauhean suunniteltua :).
Yli ajan meni taas valkoisella kynällä kirjoitetut hiukset: tytöllä on huono päivä ja haluaisi kituuttaa surkeudessaan, mutta joku antaa hyviä ja hyvää tarkoittavia neuvoja, kuinka kannattaa lopettaa märehtiminen ja olla iloinen.
Ja sitten 5 minuuttia ja kylä, jonka asukkaat pelkäävät
taivaan putoavan heidän päälleen "What if the sky falls on our heads today"?
Kaikissa käytetty akryylivärejä, vesiliukoisia liituja ja kyniä.
Hauskaa oli tätä tehdä ja täytyisi muistaa tämä oppi aina kun inspiraatiosuoni uhkaa tyrehtyä.
This week's lesson was by
Alena Hennessy and we trained our self's to paint like a child, not over thinking what are we doing.
First painting is made in 15 minutes plus all the white Sharpie doodling.
Girl is made in 10 minutes and I've to admit that my Inner Artist came in the way and started giving instructions on what to do..."Put some red to the center so you have lips and while you're there you might as well put brown to her hair..." I need practice on this for sure :-)!
Her hair is made with Sharpie and it's two people talking: girl is having a bad day and she'd like to dwell in her sadness while other one is telling how she can make everything better by her own actions.
Third is about a village where citizens are afraid of a sky falling on their heads "What if the sky falls on our heads today"?
All are made by acrylics, water soluble crayons and pens.