maanantai 27. huhtikuuta 2015

Keväistä iloa metsässä

Blogistani voi huomata, kuinka elän kahta vuoroa; joka toinen viikko päivityksiä ja töitä on vähemmän ja vierailen myös vähemmän muiden blogeissa. Mutta ei huolta, aina on se toinen viikko milloin paikkaan kaiken mihin en edellisviikolla kerennyt :).

Teemakuun taiteen 9metsää on kiiruhtanut jo viimeiselle viikolle, mihin ihmeeseen hävisi huhtikuu sekä koko alkuvuosi? Tämähän tarkoittaa, että olemme viisastuneet kuukausikaupalla sitten viime vuoden, sekä mulle tulee kiire metsieni kanssa :-).

Nämä metsäkuvat ovat lähikuvia metsän keväisistä tapahtumista. Löysin kirjaston poistomyynnistä jälleen loistavan lastenkirjan, jota voin tuunailla omiin tarpeisiin ja pöllöveljesten aukeama on tehty juuri siihen kirjaan. Taitaakin olla ensimmäinen kerta, kun jätän pohjasta kunnolla jotain näkyviin.

Pöllöpojat on vahakankaasta leikatut ja niitä hetken pyöriteltyäni muistin tämän lastenkirjan ja pöllöt sopii kuin nakutettu sinne puun oksille tuijottamaan, ja mitäs muuta kuin tyttötipua :). Oli niin hemaiseva näky, että silmät seisoo päässä.
 #6 Kevättä rinnassa 
Tässä sama aukeama, kun päälle on levitetty vasta kirkas gesso. 


 Linnunlaulu on ATC-kortti ja hyvin yksinkertainen. Pohjan olen joskus suihkuttanut musteilla ja sabluunalla, siihen päälle stanssattu kiekura ja paperista leikattu lintu. Ja ai että linnut laulaa kesän merkkejä aikaisin aamulla :).
#7 Linnun laulu
These two pictures are made to Teemakuun taide 9forests, this is the last week for the challenge so I need to hurry, two more left for me. Upper picture was done when everything goes like a clockwork, making it was so much fun. I did it to old children's book (this is a new one :)) and for the first time I left original picture show through, you can compare original page to what I've done to it.

Girl owl stepped in front of the boys and their eyes are left wide open and they are asking each other "Wow, did you see what a girl"?! 

"7 is ATC-card made really easy. Background is misted with sprays, die cut glued to card and above that is a bird, singing its spring song.

8 kommenttia:

  1. Hienosti tuunailtu, minua kiehtoo tuo sinisen sävy, se loistaa ja saa pöllöt hehkumaan tyttötipun edessä. Linnunlaulu on virkeä ja iloinen, tykkään! Vielä kerkiät, 2 enää. :)

    VastaaPoista
  2. Hauska idea ja taitavasti toteutettu!
    Linnunlaulua on nyt niin ihanaa kuunnella. Vaikka sataa tihuuttaa, niin linnut jaksavat laulaa.

    VastaaPoista
  3. Metsäsi ovat täynnä kevättä ylistäviä linnunlauluja!!

    VastaaPoista
  4. Tipu siinä niin keimailee ihailevan yleisönsä edessä :) Kevättä on rinnassa ja sen etenkin lintujen laulusta huomaa. Stanssatusta kiekurasta tuleekin mukavasti laulu mieleen. Kivaa tuunailua, tekee mieli itsekin aloittaa, ehkä sekin aika vielä koittaa.

    VastaaPoista
  5. Ihana aukeama ja upeita tirppejä nuo linnut.

    VastaaPoista
  6. Luulenpa että joku on huhtikuusta vienyt osan pois, nyt jo viimeisiä päivä, muka! ;D
    Metsäsi on täynnä kevättä, taiten tehty tuunattu!

    VastaaPoista
  7. Oikein kivan näköinen aukeama.

    VastaaPoista
  8. Kurkkaa blogiini, siellä olisi uudelleen aloitettu musiikkihaaste odottelemassa

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :), Thank you for Your comment