tiistai 26. toukokuuta 2015

Pölypallo

Auringonvalo paljastaa kaikki pölypallot mitä nurkissa kiertää, mutta tässä on kyse jostain muusta, syystä miksi on ollut blogimaailmassa hiljaiseloa minun kohdalla.

Meille on tullut pikkuinen karvapallo, pieni phalene-poikakoira enkä ole saanut mitään muuta tehtyä kuin siliteltyä ja paijattua pikkuista (olisin tarvinnut hoitovapaata :)).

Lopulta monena päivänä pikkuhiljaa tehty sivu uudesta pennusta tuli valmiiksi ja osallistun tällä Teemakuun taiteeseen, 9 inspistä.




Tein omaani kuvansiirtoa, olen sitä yrittänyt monet kerrat eri tekniikoilla enkä tuottanut pettymystä nytkään. Ainoa pettymys tulee lopputuloksen kohdalla, en millään saa mitään tekniikkaa toimimaan kuten haluaisin.
Kokeilussa on ollut art medium (monien yritysten jälkeen laihahko lopputulos), teippitekniikka (tämä toimii), vahapaperi (no oikeasti minulla oli voipaperi, saattaa olla syy epäonnistumiseen :)) sekä kuvansiirtoon tarkoitettu tulostinkalvo ja tällä viimeisellä on tämä sivu tehty.


Alkuperäinen kuva, tälläkin tekniikalla tulee peilikuvana.
Ja Pörrö on niin söpö! Ja tuoksuu vielä vauvakoiralta :).

11 kommenttia:

  1. Pörrö on ihana ja sivu oikein hieno!

    VastaaPoista
  2. Ihana Pörrö,ei ihme ettei muuta kerkiäkään. Itselläni jo 10v kultsi joten tuttua :) On ne vaan niin suloisia,upea korttikin tuli.

    VastaaPoista
  3. No voihan söpöläinen, tuon kanssa aika kuluukin hupajaan. Ansaitsi kyllä oman sivun kirjassasi, hyvä!

    VastaaPoista
  4. Söpö koira, aivan kuin olisi sellainen lelukoira. Tottahan siinä menee aika paijatessa.
    Onnistuit kuitenkin sivun tekemään siinä lomassa. Ehdottomasti sivun arvoinen tapahtuma. Aika makean näköisenä on tuo kuva siirtynyt sivullesi.

    VastaaPoista
  5. Suloinen tarina kortti tuli pörröstä.
    Ihanat värit!

    VastaaPoista
  6. Voi ihanuus, miten söpö on koiranpentusi Pörrö!
    En ehtisi kyllä mitään tehdä, jos tuo olisi mulla!
    Ticokin vie niin paljon aikaa multa ja jos tuollainen söpöliini vielä tulisi samaan taloon, niin siinähän se aika sitten menisikin, hi!
    Niin kaunis sivu tulikin sulta nyt!

    VastaaPoista
  7. Suloinen Pörröja ja ihanan kortit teit!

    VastaaPoista
  8. Oikea sydäntenhurmaaja tämä Pörrö :-) Hoitovapaa ois ollut ihan paikallaan...:-D.
    Sivustakin tuli oikein mainio. Olen hyvin vähän harrastanut kuvansiirtoja vaikka monenlaisia tekniikoita onkin olemassa. kai pitää joskus kokeilla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :), Thank you for Your comment