Meille on tullut pikkuinen karvapallo, pieni phalene-poikakoira enkä ole saanut mitään muuta tehtyä kuin siliteltyä ja paijattua pikkuista (olisin tarvinnut hoitovapaata :)).
Lopulta monena päivänä pikkuhiljaa tehty sivu uudesta pennusta tuli valmiiksi ja osallistun tällä Teemakuun taiteeseen, 9 inspistä.
Tein omaani kuvansiirtoa, olen sitä yrittänyt monet kerrat eri tekniikoilla enkä tuottanut pettymystä nytkään. Ainoa pettymys tulee lopputuloksen kohdalla, en millään saa mitään tekniikkaa toimimaan kuten haluaisin.
Kokeilussa on ollut art medium (monien yritysten jälkeen laihahko lopputulos), teippitekniikka (tämä toimii), vahapaperi (no oikeasti minulla oli voipaperi, saattaa olla syy epäonnistumiseen :)) sekä kuvansiirtoon tarkoitettu tulostinkalvo ja tällä viimeisellä on tämä sivu tehty.
Ja Pörrö on niin söpö! Ja tuoksuu vielä vauvakoiralta :).